Arttu Seikkula tuo kokemuksellaan varmasti apua myös AS Moonin valmennusjohdolle. Kuva: Ville Koskiniemi

AS Moon on solminut tulevan kauden kattavat pelaajasopimukset Arttu Seikkulan, Teemu Aittolan, Jukka-Pekka Patasen ja Nico Mäen kanssa.

Arttu Seikkula siirtyy keltapaitoihin viime kaudella Futsal Liigassa seitsemänneksi sijoittuneesta jyväskyläläisestä Liikunnan Riemusta. Kokkolalaislähtöiseltä Seikkulalta löytyy kokemusta Futsal Liigasta kaikkiaan seitsemältä eri kaudelta. Viime kaudella 29-vuotias Seikkula viimeisteli 19 ottelussa 6 maalia.

Ennen Ykkösen alkamista odotellessa Seikkula on ehtinyt käydä pelaamassa Liigaa Vieska Futsalin riveissä. Kahdessa ottelussa fyysinen Seikkula maalasi kaksi kertaa, mikä lupaa hyvää tulevaa kautta ajatellen.

Viime kaudela Aittola tehtaili 18 maalia. Kuva: Roy Viitanen

Viime kaudella Tervareihin loikannut Teemu Aittola palaa vuoden tauon jälkeen AS Moonin keltanuttuun. Visiitti Ouluun jäi lopulta yhden kauden mittaiseksi ja nyt tuulennopealle maaliruiskulle on tarjolla isoa roolia Moonin miehistössä.

Perinteisesti Aittolalta odotetaan vain ja ainoastaan maaleja, mutta täksi kaudeksi 123 ottelua Futsal Ykkösessä tahkonneelle Aittolalle ripustettiin olkavarteen myös varakapteenin nauha.

Myös Jukka-Pekka Patanen ja Nico Mäki rustasivat nimet papereihin.

AS Moon-ikoni ja joukkueen kapteeni Patanen jatkaa siis ainakin tulevan kauden ja arvuuttelut uran jatkosta voidaan näin ollen lopettaa.

Mäelle viime kausi oli AS Moonin edustuksessa ensimmäinen täysi sesonki ja mies löikin itsensä vahvasti läpi joukkueen ydinryhmään.

-AS Moon Rock&Roll team-