AS Moon kykeni lopulta ottamaan tärkeät 3p kotiluolassaan FC Raumalta, kun vähän liiankin tiukan taistelun jälkeen loppunumerot olivat 5-2 (2-1) kotijoukkueelle. Kokonaisuutena peliä tarkastellen, ei paremmasta ollut lopulta suurta epäselvyyttä, mutta kotijoukkueen tuhlailut maalipaikoissa ja myös Rauman puolustuspään sekä varsinkin lainamaalivahti Tatu Tallavaaran hyvä esitys piti numerot tasaisina aivan loppuminuuteille saakka.

Avausjaksolla AS Moon lähti suhteellisen terävästi pesemään kasvojaan viime kierroksen tappion jäljiltä, ja avausminuuteilla peli pyöri suunnitellusti Rauman päädyssä. Hyvä alku saikin palkinnon reilun 5min pelaamisen jälkeen kun Aittola & Knuutinen pelasivat oikeassa laidassa Timin pystyyn, jonka poikittaissyöttö löysi tiensä keskustassa odottanelle Keinäselle, jolla olikin maukas tilanne laittaa ykkösellä palloa maaliin 1-0. Hyvän kymppiminuuttisen kruunasi vielä nuorisokentällisen onnistuminen, kun Nico Mäen nopea oivaillus sivurajasta löysi maalinedustalta pirteästi kentällä esiintyneen Jaakko Kauppilan, joka ohjasi uransa avausmaalin Ykkösessä ja siirsi kotijoukkueen 2-0 johtoon. Avausjakson hyvä alku katosi kuitenkin jostain syystä, ja toinen puolikas mentiinkin välillä liiankin uneliaassa ja hidastempoisessa rytmissä. FC Rauma pääsi mukaan otteluun ja iskikin komean 2-1 kavennusmaalin vapaapotkusta, kun Antti-Pekka Ruohola kiskoi komeasti aivan etuyläkulmaan kavennuksen ajassa 10.34.

Jaakko Kauppilalta nähtiin vakuuttava esitys, jonka kruunasi hieno debyyttimaali Ykkösessä

Avausjaksolla ei enempää osumia nähty, vaikka paikkoja niihin kyllä tarjoiltiin. Turhautumista alkoi esiintyä kentällä ja ehkä vähän penkilläkin, ja oma peli meni liian puristamiseksi kohti puoliaikaa edetessä. Näin ollen tauolle rauhoittumaan tilanteessa 2-1.

Toiselle jaksolle AS Moon sekoitti hieman peluutusta ja haki tuoreita jalkoja myös penkin puolelta. Toinenkin jakso noudatteli hyvin samaa kaavaa kuin avauspuolikas: Moon painoi pallollisena eteenpäin ja Rauma kyttäili omia mahdollisia vastahyökkäyksiään. Liian monet kerrat Moonin hyökkäysosasto totesi Rauman maalivahti Tallavaaran paremmaksi ja sitten nähtiinkin klassisesti tasoitus. Raumalta hyvä ja terävä lähtö omista ja kevyemmällä jalalla laitapelaajat pääsivät Moonin selustaan. Syöttökuviosta vielä passi takatolpille ja Mikael Mäkelä tasoittaa pelin 2-2 ajassa 32.40. Kotiyleisön onneksi AS Moon ei tästä kuitenkaan liikaa vaipunut epätoivoon, vaan usko maalinteon avautumiseen säilyi rosterissa. Palkintoa tulikin lopulta ajassa 34.05 kun Patanen tälläsi Heiskasen kulmasta päivän hienoimman kanuunan takayläkulmaan. Päälle vapautuneet tuuletukset ja kotiyleisökin avasi äänihuulensa katsomossa.

Jakson loppua kohden Rauma vähitellen otti liivipelaamista käyttöönsä, mutta se master plan kuihtui kokoon ennenaikaisesti kahteen karmeaan syöttöharhaan omassa päässä. Tuloksena näistä Moonille vapauttavat kaksi osumaa ”tyhjiin”, maalintekijöinä Teemu Aittola Miro Salmelan tarjoilusta, sekä loppunumerot 5-2 naulannut Knuutinen. Näin pisteet kotio vaikean ja turhauttavankin esityksen jälkeen. Hattua toki päästä kurinalaiselle FC Raumalle, joka näytti vaarallisuutensa seuraavana päivänä kaatamalla Tervarit Oulussa!

Seuraavaksi siirretään katseet todelliseen herkkupalaan, kun tulevana lauantaina kohdataan derbyvastustaja Oulun Tervarit la klo 13.00. Ottelun ympärille on myös luotu seurayhteistyössä Suomi-Sarjassa taistelevan Raahe-Kiekon kanssa #SUPERLAUANTAI jonka johdosta seurojen kausikorttilaiset pääsevät katsomaan toistensa ottelut myös näillä korteilla ilmaiseksi. Lisäksi ottelutapahtumissa vierailee molempien joukkueiden&valmennuksen jäsenistöä ja eiköhän siellä tauoilla jotain pientä kisailuakin järjestetä katsojien iloksi. Joten nähdään lauantaina sekä Liikuntahallilla, että E.Helaakoski Areenalla klo 18.30 (Raahe-Kiekko – Hunters) urheilun parissa! Katsomot täyteen ja pisteet Raaheen, eiks je?