AS Moon kykeni lopulta pitämään pikkuveljensä maalin erolla takana lauantai-iltapäivän trillerissä. Päätösvihellyksen jälkeen taululla komeili 6-5 (2-1) loppunumerot AS Moonille ja kentällä kuultiin muutamat helpotuksen huokaukset. Helpoksi ei 3p naaraamista taas tehty ja toisaalta hattua pitää nostaa myös loppuun asti taistelleelle kilpakumppanille, joka kiri kolmenkin maalin takaa-ajosta vielä taistelemaan pisteistä.

Aleksi Kylmälä ja Tervareiden tehokkain Sami Huhtiniemi väänsivät läpi ottelun kovaa mutta reilusti.

Lähemmäs 300 katsojan edessä AS Moon sai todistaa Tervareiden tulleen liikuntahallille askeleen valmiimpana, ja avausminuuteilla hermostunut AS Moon meinasikin lahjoitella Tervareille muutaman mahdollisuuden kurittaa samantien palloa verkkoon. Korkea ja rohkea prässi sekä hyvin onnistuneet syöttöjen lukemiset pohjapelaajia myöten avasi Tervareille hyviä vastahyökkäyksiä mutta Vähäkangas kesti maalilla. Lopulta ajassa 6.23 AS Mooniakin edustanut Joonas Pahkala pääsee puttaamaan maalin edestä tyhjiin kun vasemmalla laidalla päästetään Tervareiden parhaimpiin kuulunut Sami Huhtiniemi (2+1) kääntymään kuin Stockan ovissa ja syöttö löytää varmasti maalinedustalle kirmanneen Pahkalan.

AS Moonin itseluottamus kotikentän taikaan ei kuitenkaan tästä ala taittumaan, ja vähitellen pelin ote siirtyykin Moonille. Avausjakson toista 10minuuttista vie selkeästi raahelaisjoukkue ja tasoitusosuma on vain ajan kysymys. Tai ainakin näin keltalasien läpi katsottuna, liekö ihan jokainen forumisti asiasta samaa mieltä. Jokatapauksessa kohta on peli 2-1 Moonille. Ensin ajassa 14.06 loukkaantumisten jälkeen paluun tehnyt Kai Paakkari kusettaa miesvartiointia oikeen olan takaa huljutellen itsensä vasemmalla laidalla pystyyn, perään nätti siirto vieressä painavalle Miro Salmelalle joka saa sijoittaa vierivän pallon tyhjään rysään. Kaunis maali ja kotiyleisö räjähtää ansaitusti.

Kai Paakkari pääsi näyttämään teknistä osaamistaan (ja hyviä ilmeitä) useaan otteeseen. Tässä tarjoillaan Miro Salmelan 1-1 tasoitusmaalia.

Tästä kotijoukkue innostuu ja kohta heilahtaa Teemu Aittolan kuitti ensimmäistä kertaa viime kauden joukkuettaan vastaan. Pieni siirto keskelle ja terävä kuti puolustajien jaloista löytää tiensä vasempaan alakulmaan ajassa 15.50 ja Moon 2-1 taukojohtoon.

Toiselle jaksolle Tervarit yllättää Moonin heti jakson alkuun, kun Thurlingin kovan kudin torjunta kimpoaa Vähäkankaan jaloista sattumalta juuri oikeassa paikassa seisovalle Antti Uusitalolle, joka saa siirrettyä pienestä kulmasta pallon samantien sisään ja pelin 2-2 tasoihin. Pitihän se arvata että ex-kapteeni iskee ainakin yhden tähänki peliin! Mutta avausjakson tapaan AS Moon onnistuu tämänkin vastoinkäymisen lopulta kuittaamaan suht nopeasti. Kokemuskenttä askiin ja kohta soi maalilaulu kahteen kertaan. Ensin Vieskasta innokkaana apuna ollut Aleksi Kylmälä koittaa runnoa palloa oululaisten maalinedustalla sisään, käsivirhettäkään ei tuomarit hoksaa mutta ei sen väliä kun paluupallosta kapteeni Patanen laittaa pallon lopulta sisään ja pelin 3-2 Moonille. Alle minuutti tästä ja Aittolan jalka heilahtaa taas tuhoisaa kieltä ja Tervareiden veska huitoo tyhjää.

Patanen hoitaa kokemuksella Moonin 3-2 johtoon toisen jakson alussa.

Teemu Aittolan kuiva kausi maalinteon suhteen kokee tässä ottelussa lopullisen päätöksen, kun hattutemppua juhlitaan ajassa 30.09. Kovat ja isot onnistumiset juuri oikeaan paikkaan derbyvastustajaa vastaan, ja Tervarit penkillä pomminvarma harmitus juuri Aittolan tehoille. Numerot 5-2 ja vika kymppi jäljellä, vois luulla että pullat hyvin uunissa. Mutta mitä vielä. Tervarit ottaa liiviä käyttöön ja saa Moonin ehkä hieman liiankin alistuneeksi. Thurlingin, Uusitalon ja Huhtiniemen johdolla liivipelaaminen kulkee varsin mallikkaasti ja paikkoja aukeaa. Ensin Huhtiniemi kaventaa Uusitalon syötöstä ajassa 31.37 ja sama mies on asialla myös kuutisen minuuttia myöhemmin kun peli onkin jo kutkuttavasti 5-4. Kotiyleisö huokaisee lopulta helpotuksesta kun Knuutinen saa Miro Salmelan juonikkaasta riistosta pallon keskiympyrässä ja tarkka tsippi menee tolpan juureen sisään ja peli Moonille 6-4. Vikalla 2min Tervarit saa vielä yhden onnekkaan maalin kun Uusitalo&Kylmälä ohjailevat palloa yhdessä Moonin maaliin 28sekuntia ennen täyttäaikaa. Sen suurempaa paniikkia ei kuitenkaan Moonin päähän enää synny ja pisteet Raaheen. Yleisöystävällinen matsi saatiin rakkaan vastustajan kanssa tarjottua, ja kentälläkin mentiin suht reilusti läpi pelin. Katsotaan millainen vääntö saadaan kevätkierroksella Oulussa!

Tervareiden Uusitalon hyvästä ottelusta huolimatta AS Moon on lopulta jälleen parempi.