Lauantaina päästiin pelaamaan pitkästä aikaa sarjapelejä, kun vastaan asettui KP-V. Peli päättyi loppujännityksen jälkeen 3-1 Moonin voittoon. Ensimmäinen maali syntyi 12 peliminuutin kohdalla Lotta Iivosen syötöstä, jonka Aada Lahti ohjasi maaliin
Toisen puoliajan alussa pallo päätyi vastustajan maaliin sivurajasta. Maalin tekijänä oli Isla Hirvonen ja syöttäjänä Pihla Raitanen.
KP-V kuitenkin rankaisi maalilla saman tien. Viimeisten minuuttien ajan KP-V tavoitteli
tasoitusta liivin avulla, mutta 38. minuutin kohdalla Raitanen pääsi tsippaamaan pallon
vastustajan maalivahdin yli. KP-V kavensi vielä maalieroa, mutta tuomarien päätöksellä maali
hylättiin. 3-1 tulos jäi voimaan ja kaustislaiset joutuivat tyytymään tappioon.
Tulos ei kerro koko tarinaa, sillä Moonilla olisi ollut paikkoja useampaankin maaliin. Siitä huolimatta kauden avaukseksi peli oli hyvää.
AS Moonin junnutkin pääsivät pyörähtämään parketilla ensi kertaa Ykkösessä. Ottelun parhaiksi pelaajiksi valittiin molempien joukkueiden maalivahdit (Petra Nieminen – AS Moon, Nea Puumala – KP-V). Ensi viikonloppuna jatketaan vieraspelillä Vieska
Futsalia vastaan.




