AS Moonin marraskuu ei ole kohdellut joukkuetta ainakaan liian mairittelevasti. Alla on kaksi kirvelevää tappiota, niin kotikentällä KF Kosovalle kärsitty 0-3 tuhnaus, kuin viime vkl sarjakärjen vieraana koettu 7-4 oppitunti. Joutsan reissun otteluraportin puuttumisesta tähän hätään pahoittelut kiireisiin vedoten. Sarjakärjen paikkaansa pitävä raportaasi on löydettävissä JoSePan kanavista joten sieltä lukemaan halukkaat! Lyhyesti virsi kaunis: avausjaksolla AS Moonin miesvajeesta sekä heikohkosti alkukaudesta toimineen prässipelaamisen johdosta Moon lähti täysin sumputustaktiikalla joka pääosin onnistuikin 20min ajan. Muutamalla hyvällä täsmähyökkäyksellä saatiin Aittolan ja Salmelan toimesta pallo kolmesti JoSePa:n verkkoon ja kahdesti johdettiin ottelua, mutta niin vain sarjan kovin ykköskenttä Hanslianin (4 byyriä) johdolla lämpeni ottelun edetessä ja käänsi pelin lopulta ansaitusti kotijoukkueelle. AS Moonille hyvä oppitunti varsinkin erikoistilanneosaamisesta ja niiden ajoituksista.

Teemu Aittolan hyvä maalivire jatkui viime vkl, nähdäänkö myös lauantaina maaleja!

Päätä pensaaseen ei Joutsan paluumatkallakaan työnnetty ja kuluneena viikkona on jatkettu treenaamista totuttuun tapaan. AS Moonilla(kin) on koettu alkukaudesta vähän liian paljon loukkaantumisia sekä viime aikoina pitempiaikaisia sairastumisia, joka on vienyt selkeästi terää laajalla 3 kentällä treenaamisesta ja täten näkynyt ehkä myös otteissa peleissäkin. Niiden taakse ei silti auta piiloutua koska samaa ongelmaa monesti on vastustajissakin. Tulevaan lauantain taisteluun EBK FS vastaan AS Moon saa ainakin viime otteluun verrattaessa vähän taas laajuutta rinkiin enemmän. Maalivahtiosastolla Janne Vähäkankaan sairastelut taitavat jatkua myös viikonlopulle, joten Niskalan Markku ottanee vetovastuun tolppien välissä.

Lauantaina klo 17.00 starttaavaan otteluun saapuu siis tuttu Derby Della Madoninna kumppani Espoosta. Viime kauden visiitti kakkosdivarissa on taakse heitettyä historiaa ja EBK:n taikurit saapuvat taas Raahenkin parketille Ykkösen tasolla. Alkukausi on ollut uudistuneelle/nuorehkolle EBK:lle odotetun haastava vaikka hyviäkin pilkahduksia siellä on nähty otteluissa. Saldona on silti karu 1-1-5 ja vain 4p ensimmäisestä seitsemästä ottelusta. Aliarvoimaan ei kuitenkaan Moonilla ole varaa, ja miksi olisikaan kun itsekin painetaan kahden ottelun tappioputkessa! Nöyryys edellä tähänkin taisteluun ja kuka kentällä nähdäänkään niin varmasti on odotusarvot niin valmennuksella kuin katsomollakin tapissa. Tulosta pitää alkaa syntymään, ei siitä mihinkään pääse.

Tervetuloa nauttimaan futsalin tunnelmasta liikuntahallille viimeistään klo 17. Otteluisäntänä tässä lauantai-illan jälkiruoassa (AS Moon Naisten ottelu myös la klo 13.30) toimii Jot-Rent Oy. Liput normaalisti 4/8e, maksuvälineinä vähän kaikenlainen! Nähdään hallilla, lets go!