AS Moon teki tarvittavan, ja haki pitkältä vierasmatkaltaan Joensuusta viikonloppuna täydet 3p. Joukkue pääsi hiomaan yhteiseloaan yöpymällä jo lauantaina Kuopiossa, josta matka jatkui sunnuntai-iltapäiväksi Joensuun parketille.
AS Moonin rosterista puuttui tältäkin reissulta pelimiehiä, kun tällä kertaa työkiireiden vuoksi sivussa olivat molemmat pohjapelaajat Patanen&Paakkari sekä Nico Mäki. Myös Jaakko Kauppilan sairastelut estivät pikakiiturin lähtemisen reissuun. Onneksi saatiin leveyttä hyökkäyspäähän, kun Vieska Futsalista saatiin meidän oma Hannes Seikkala matkaan.
Itse ottelun voisi tiivistää ja tiivistetäänkin hyvin lyhyesti: peli hallussa noin 95% ajasta, pallohallinnalla oikeinkin mukavia sommitelmia vastustajan selustaan mutta maaleja ei osata tehdä kliinisesti. Kotijoukkue Riverball esiintyi myös varsin tunnollisesti koko 40min ajan, sekä iski hyökkäyspäässä aina pallon saadessaan napakasti vastaan. Nuori Ilari Keḱäläinen saikin palkintonsa jo alle 2min kohdilla, kun pääsi yllättäen siirtämään kotijoukkueen 1-0 johtoon terävällä kudilla keskisektorilta. AS Moon tuli kuitenkin toisen jakson aikana tasoihin ja ansaitusti ohikin, kun maaleja iskivät Teemu Aittola ja Hannes Seikkala puhtaiden 1vs1 yksilösuoritustensa jälkeen. Tauolle mentiin kuitenkin jollain ihmeen kaupalla 2-2 numeroissa, kun Kekäläinen pääsi riistämään keskialueella pallon ja AS Moonin nelikko paineli ehkä liiankin innokkaasti tilanteessa hyökkäämään. Tauolla pientä hiustenkuivaaja-kohtelua ansaitusti coach Keinäseltä maalinteon puolesta ja kohti toista jaksoa.

Toisen jakson alkuun, läpi koko 40minuuttisen pelannut, Knuutinen näytti kapteenina mallia joukkueelle. 2-3 osumassa mallikas riisto pohjapelaajana keskiympyrässä vastustajan avaukseen ja siitä maltilla tarkka kuti alakulmaan ajassa 20.21. Ennen jakson puoltaväliä sama mies asialla ja peli jo ratkaisevan tuntuisesti 2-4. Vastustajan nuori maalivahti Rasmus Karjalaisen johdolla Riverball piti Moonin silti vain viidessä osumassa, kun enää lopussa tyhjiin osuneen Aittolan lisäksi ei maalilauluja soiteltu. Riverballin liivipelaamisella taisi kertaalleen Vähäkankaan tolpat kolista ja pari mukavaa koppia pääsi myös Junnu esittämään, pitäen Riverballin haaveet kavennuksista tarpeeksi kaukana. Näin ollen numeroiden valossa nihkeähkö 2-5 vierasvoitto, mutta pelillisesti ihan ok esitys raahelaisilta repaleisella avauskokoonpanolla.
Ensi viikonlopuksi päästäänkin taas jo perjantaina reissuun, kun Pirkanmaan suunnilla kohdataan ensin lauantaina kovassa vireessä oleva sarjakakkonen VehU, sekä sunnuntaina myöskin pistesarakettaan auki saanut sarjanousija TP49 Toijalassa. Kovat ottelut edessä, toivottavasti saadaan kasattua rosteria kuntoon siihen mennessä riittävästi ja haetaan täydet 6p reissusta bussin takapenkille.
