AS Moonin Pirkanmaan matkailu tuotti lopulta minimivaatimuksen eli 3pistettä sarjataulukkoon lisää, kun sarjakakkonen VehU onnistui kaatamaan raahelaisnipun lauantaina. Onneksi sentään ketsuppipullo aukesi sunnuntaina Toijalassa ja TP49 saikin kaivaa palloa maalistaan lopulta 9 kertaa. Käydään nopeasti ja tiiviisti molemmat ottelut alla läpi!

VehU – AS Moon 4-1 (0-1)

Rennon perjantaireissaamisen ja hotelliyön jälkeen Moon matkasi sarjan parhaimpiin puitteisiin Kauppi Centeriin kovassa lennossa olevan VehU:n vieraaksi. Molemmilta puuttui selkeitä avainpelaajia kokoonpanosta joten mielenkiintoisilla kokoonpanoilla lähdettiin taisteluun. AS Moon lähti otteluun vahvasti kuudella kenttäpelaajalla kierrättäen poissaolojen johdosta. Avausjaksolla tämä ei kuitenkaan otteissa näkynyt vaan nähtiin tasainen, laadukas, mutta hyvinkin tarkka avauspuolikas molemmilta. Maalipaikoilla ei liikoja mässäilty, mutta pallonhallinta oli avauspuolikkaalla vielä selkeästi Moonin hallussa. Molempien maalivahdit näyttivät olevansa pelipäällä, ja lopulta vain Timi Knuutisen tuottama poikittaissyöttö kimposi VehU:n puolustajasta omiin ja tauolle mentiin 0-1 vierasjohdossa.

Toiselle jaksolle laajemmalla ringillä painanut VehU muutti fiksusti omaa taktiikkaansa esim. turhan prässäämisen puolesta ja painoi lopulta pelin väkisin Moonin päätyyn. Pariin kertaan Vähäkangas venyi hyviin torjuntoihin, mutta lopulta ajassa 25.08 Eero Hermikoski pamautti ottelun tasoihin. Tämän osuman jälkeen Moonille avautui 2-3 laadukasta paikkaa karata ottelussa ryöstäjän tontille mutta ketsuppipullo pysyi valitettavasti kiinni. Salmelan läpiajon, Aittolan volleyn puolestatoista metristä ja Iivosen parit laatulaukaukset eivät uponneet ohi Valtteri Kannoston ja viimeistä 10minuuttista alkoikin sitten viemään VehU. Kun et itse tee niin tietäähän sen miten siinä käy: ajassa 28.44 kokenut Vili-Atte Mäkinen pääsee vetämään taka-alueelta volleysta joka ottaa harmittavan kimmokkeen eteen hyppäävästä Moonin puolustajasta ja leijailee sopivasti yläkulmaan 2-1. Hieno maali mutta harmittavan epäonninen Moonin lasein katsottuna. Lopullinen naula tulee 3-1 juuri ennenkuin Moon ottaa liivipelaamista käyttöön: sivurajasta pallo Moonilaisten längistä maalin edustalle, jossa Mäkinen saa ohjata takatolpilta tyhjiin 3-1 ajassa 34.45. Loppuun liiviä kehiin mutta lopputuloksena vain Mäkisen hattutemppu tyhjiin ajassa 38.24.

Näin VehU:lle maistuva kotivoitto 0-1 taukotappion takaa ja Moonille taas karvasta kalkkia ja jossiteltavaa la-su yöksi hotellille. Noh, siitä vapaaillan viettoon Tampereella ja wingsit masussa levolle.

Ps. Ottelun pienoiskooste löytyy alta:

TP49 – AS Moon 7-9 (5-5)

Toijalassa nähtiinkin sitten coach Keinäsen sanoin ”erikoisin ottelu jossa olen ikinä pelaamassa ollut”. Sanalla sanoen myös kuvaus ”näin paskaa puolustuspelaamistakaan en teiltä kyllä ole tainnut nähdä” piti myös paikkansa hetkittäin ottelussa. Mutta heti ottelun alkuun kävi ainakin selväksi että ketsuppipullo narahti auki varsinkin nuorisokentällisellä Saarela-Pyhäluoto-Salmela-Iivonen-Kauppila, jotka latoivat semmoisen rallin päälle ensimmäiseen 5minuuttiin että oispa saatu videolle/streamille! Tuloksena mm. Iivoselle hattutemppu josta viimeinen osuma hiveli silmiä: omalta kulma-alueelta maltilla prässin alta pois 3 tikitaka-passilla ja täysin suoraa pelikirjasta, loppukruununa Saarelan kantapäällä jättö Iivoselle jolta nopea kärkkäri alakulmaan 0-4 ajassa 04.48.

TP49 pyristeli mukana ensimmäiset 15minuuttia jonka aikana Moon kerkesi karata jo 1-5 johtoon, vaikka numerot olisivat voineet olla entistäkin suuremmat. Mutta sitten tapahtuikin kotiyleisölle mukavia asioita avausjakson vikalle vitoselle. Moonilta pari yli-innokasta hyökkäykseen lähtöä maalinteko ja teksti-tv silmissä, pallon menetykset ja TP-49 kiittää ja kumartaa. Lopputuloksena kotiyleisölle pientä hurmosta ja maalinteon omaava ykköskenttä nakuttelee pelin tasoihin 5-5 ennen taukoa. Kovimpana tehomiehenä totutusti pohjalla peliä johtanut Kim Lingman. Puoliajalla Keinäseltä rakentavaa palautetta ja nokka pystyssä toiselle jaksolle.

Toisen jakson alkuun Moon ottaa itseään taas hetkeksi niskasta kiinni ja nakuttelee pari helpottavaa osumaa Salmelan ja Knuutisen toimesta heti ensiminuuteille. Suurin osa jaksosta menee kuitenkin huomattavasti tasaisemmin kuin avausjakso ja kun TP-49 pääsee vielä kaventamaan 6-7 ajassa 27.39, meinaa taas Moonin penkillä hieman hermoja kiristää. Nuorisokentän dominointia seuranneet Junnilanmäen sankarit Heiskanen&Niskala päättävät lopulta päästää coach-Keinäsen hermoromahduksen partaalta, ja naulaavat pelin loppuminuuteilla Moonille. Lingmanin kavennus Moonin rikkeiden tultua täyteen 10-metriseltä on vain kosmetiikkaa ja loppunumerot 7-9 Moonille. Kamat kantoon ja kotimatkalle.

Vielä painetaan lauantaina Hifk vastaan Raahen liikuntahallilla, ennenkuin päästään pieneksi hetkeksi hengähtämään ja raapimaan jengi kasaan kevätkierrokselle. Sarjataulukko ei liian hyvältä näytä, mutta ei siihen auta nyt takertua. Lähdetään parantamaan varsinkin omaa peliä kevättä kohti, se kun ei vielä valmista ole.

Nähellään lauantaina hallilla ja laitetaan stadilaiset nurin! Klo 14.00 pärähtää syyskierroksen päätös käyntiin, tule paikalle!