Sunnuntaina pelattu ottelu Kaustisen Pohjan-Veikkoja vastaan päättyi AS Moonin 2-5
-voittoon. Ottelu ei ollut Moonin osalta kauden parasta peliä. Moon onnistui kuitenkin
jatkamaan voittoputkeaan sekä hakemaan kolme pistettä Kaustiselta.
Ottelun alku oli Moonin osalta sekava. Moon ei pystynyt toteuttamaan harjoiteltuja kuvioita.
Alun sekavuudesta huolimatta Moon pääsi juhlimaan ottelun avausosumaa seitsemän
minuutin kohdalla, kun Pihla Raitanen vei Moonin johtoon Isla Hirvosen syötöstä. KP-V
tasoitti ottelun 15. peliminuutin kohdalla. Kotijoukkue pääsi iskemään vielä ennen
ensimmäisen puoliajan loppumista 2-1 -johtomaalin.
Toisella puoliajalla nähtiin sisuuntunut vierasjoukkue. Moon alkoi toteuttaa
pelisuunnitelmaansa, mikä näkyi välittömästi myös tulostaululla. Janina Suoraniemi toi
Moonin tasoihin toisen puoliajan toisella minuutilla. Aada Lahti vei Moonin johtoon 25.
minuutilla. Hieman Lahden maalin jälkeen KP-V pääsi tekemään vastaiskun. Petra Nieminen
tuli Moonin maalilta vastaan kaataen KP-V:n pelaajan. Moonin onneksi tilanteesta nousi
Niemiselle vain keltainen kortti. Moonin voiton sinetöi Annika Karhu, joka iski puolen
minuutin aikana kaksi osumaa. KP-V haki kavennusmaaleja liivipelaamisen avulla. Moon
puolusti liiviä tiiviisti ja viimeisenä lukkona maalilla toimi Moonin parhaana palkittu Petra
Nieminen.
Ottelu oli juuri niin fyysinen ja tunteikas, kun ennalta osasi odottaa. Kaustisen yleisö oli
vahvasti läsnä pelissä, mikä vaikutti molempiin joukkueisiin. Välillä ottelu menikin turhaksi huuteluksi. Silti Moon ei ajautunut kuutamolle vaan haki kärkikamppailun kannalta tärkeät
kolme pistettä.