Sunnuntain peli FTK:ta vastaan päättyi Moonin tiukkaan 1-2 voittoon. Moonin nihkeän pelin vuoksi ottelu jäi tehtyjen maalien suhteen vähäiseksi, mutta tarpeeksi hyvin toiminut puolustus piti torniolaiset kurissa. Ensimmäinen puolisko alkoi molempien joukkueiden pallotteluna. 4. minuutin kohdalla Pihla Raitanen pääsi vetämään pallon kohti maalia, josta Emilia Ervasti viimeisteli ottelun avausmaalin. Ervastille maali oli Naisten Ykkösessä ensimmäinen. Peli jatkui johtoasemassa, vaikka vastustaja lähtikin nostamaan prässiä. Muutaman hyvän maalintekopaikan jälkeen Krista Huttu laukoi pelin voittomaalin ajassa 10.59. 2-0 tilanne rauhoitti Mooninkin pelaamista ja maalipaikkoja syntyi myös ensimmäisen jakson loppupuolella. FTK:n runsas liike sai kuitenkin moonilaiset ajoittain sekaisin siitä, kuka pelaaja kuului kenellekin. Kolme minuuttia ennen puoliaikaa torniolaiset kavensivat tulosta maalilla. Tauolla tilanne oli 2-1. Toinen puolisko jäi maalittomaksi osin hyvän puolustustyön ja osin tuhlattujen maalipaikkojen vuoksi. FTK pääsi hyödyntämään liigakokemuksella varustettuja pelaajia, mutta raahelaiset pysyivät vauhdissa mukana. Pallo liikkui molemmissa päissä ja viimeisten minuuttien aikana FTK lähti pelaamaan liivillä. Puolustus toimi kuitenkin kiitettävästi ja kokemus ylivoiman puolustamisesta tuli käyttöön. Torniolaiset saivat muutaman vetopaikan sivurajoista ja kulmista, mutta Moonin maalivahti Petra Nieminen torjui laukaukset tuttuun tapaan. Pelin parhaaksi valittiin Annika Karhu, jonka puolustuspelaaminen säästi oman maalin lisäosumilta ja joka teki kovaa työtä kentän molemmissa päissä.
Pitkä voittoputki sai siis jatkoa, mutta keskiviikon pelistä tulee yksi kauden tärkeimmistä, kun kauan Moonin kanssa kärkisijasta taistellut FC Opa tulee Raaheen vieraaksi. Tällä hetkellä joukkueita erottaa vain yksi piste. Opalla on 37 pistettä 14 ottelusta kun taas Moonilla on 36 pistettä vasta 13 pelistä. Tuleva peli antaa viitteitä siitä, kumpi joukkueista joutuu taistelemaan liigakarsintapaikasta vielä kovemmin loppukauden, sillä myös 3. ja 4. sijalla olevat joukkueet FC Seinäjoki ja FC Brändöpojkarnat ovat karsintakisassa hyvin mukana.
