Kausi jatkuu keskiviikkona, kun Moon kohtaa kotonaan sarjaa johtavan FC OPA:n. OPA on Moonia pisteen ylempänä yhden ottelun enemmän pelanneena. Keskiviikkona jaossa on molemmille joukkueille tärkeät pisteet jatkokarsintapaikan kannalta. OPA on pelannut odotetusti vahvan kauden. OPA on kokenut vain yhden tappion sarjassa kolmantena olevalle FC Seinäjoelle. Lisäksi OPA koki vastikään pistemenetyksen pelatessaan tasapelin FTK:n kanssa. OPA:sta löytyy ratkaisuvoimaa laajalla rintamalla ja joukkue on päästänyt vähiten maaleja B-lohkon joukkueista. Joukkueen avainpelaajiin kuuluvat ehdottomasti kokeneet pistenikkarit Maria Ollila, Sanna Tikkanen ja Emmi Hanhineva.
Moon lähtee kohtaamaan OPA:n pitkä voittoputki takanaan. Kauden ainoan tappion Moon kärsi marraskuussa juuri OPA:aa vastaan, kun Oulussa pelattu ottelu päättyi OPA:n 6-1 -voittoon. Moonin peli on kuitenkin parantunut edellisestä kohtaamisesta huomattavasti. Viimeisimmän ottelunsa Moon pelasi viime sunnuntaina, kun liigapelaajilla varustettu FTK kaatui Torniossa numeroin 2-1. Moonille ottelu OPA:aa vastaan jatkaa kovaa urakkaa, sillä kuuden päivän sisään joukkue pelaa kolme peliä. Keskiviikon ottelu on kauden yksi tärkeimmistä yksittäisistä otteluista. Peli on varmasti vaihe- ja tunnerikas. Taisto sarjan kahden parhaimman joukkueen välillä tulee olemaan kova, sillä molemmat joukkueet lähtevät jahtaamaan kolmea pistettä sekä ”paikallisvastustajan” voittamista.
