AS Moonin pienet toivonrippeet noususta kärkikamppailuun taisivat saada viimeisen voitelunsa sunnuntaina liikuntahallilla, kun sarjan ennakkosuosikki JoSePa katkaisi oman kolmen ottelun tappioputkensa, ja haki kovalla esityksellä pisteet matkaan 3-6 (2-2). Reiluuden nimissä on myönnettävä, että vastustaja oli tänään askeleen edellä ja ansaitsi pisteensä. Taisteluilmeestä ja uskomattoman hienosta kannustuksesta se ei tänään jäänyt kiinni, mutta pelin edessä pitää joskus olla myös nöyrä ja tunnustaa tappionsa paremmalleen.
Avausjaksolla JoSePa laittoi Moonin pelinrakentelun tukkoon laadukkaalla ja varsinkin nälkäisellä prässipelaamisellaan. Jos lauantaina vastustaja oli suhteellisen lepsu&laiska Tervareita vastaan, niin selkeästi ryhtiliikettä oli yön ja kasitien aikana joukkueeseen syntynyt. AS Moonin maalilla Janne Vähäkangas piti joukkuetta pystyssä lukuisilla pelastuksillaan ja oli kuin muuri ensimmäiset 18minuuttia. AS Moon räjäytti kuitenkin kotiyleisön liekkeihin ottelun ensimmäisellä puolikkaalla, kun Timi Knuutinen haistoi hyökkäysalueella harhasyötön ja rankaisi armotta pelin 1-0 ajassa 13.29. JoSePan ahdinko kasvoi entisestään pari minuuttia myöhemmin kun Teemu Aittolan oikea viuhahti, jonka jälkeen peli olikin hieman ottelutapahtumiin nähden poikkeuksellisesti 2-0.

Avausjakso sai kuitenkin AS Moonin osalta katastrofaalisen lopun kun JoSePa kiri itsensä 2-2 tasoihin viimeisten 70 sekunnin aikana. Ensin Benno Hanslian unohtuu hyökkäyskulmaan, jonne lähetetyn keskityksen Hanslian jatkaa tyylikkäästi päällään maalin edustalle, josta Eemeli Hänninen saa sijoittaa tyylikkään 2-1 kavennuksen. Halli hiljenee sekunti ennen taukovihellystä, kun AS Moon lähtee vastahyökkäykseen jossa harmillinen katko poikittaissyöttöön. Back to back vastaiskusta joutsalaiset kaatavat vettä niskaan ja Benno Hanslianin tulikuuma vasuri kiskaisee pallon yläkulmaan 2-2. Hieman erilaisilla fiiliksillä joukkueet tauolle ja mehulle.

Toisen jakson alku menee ensimmäiset minuutit tunnustelevasti. Tauolla kopissa annettu palopuhe tuottaa hetkittäin Moonin miehistöön tarvittavaa kovuutta ja rohkeutta myös hyökkäyssuuntaan mutta kunnon maalipaikoille ei tunnuta löytävän tietä. Siitä myös kunniaa vastustajan omalle pelityylille, joka oli tänään liian vahvaa myrkkyä raahelaisille. JoSePa siirtyy ensimmäistä kertaa johtoon ajassa 26.30, kun pistepörssin kakkonen Eemeli Hänninen löytyy kulmapotkusta keskeltä. Kova ja matala kuti takatolpan kautta sisään. Tästä huolimatta AS Moon tulee vielä kerran peliin mukaan. Viime ottelut orankia selässään kantanut Juho Heiskanen haistaa JoSePan ”liivipelaamisessa” katkon paikan Jaakko Kauppilan hyvän prässin jälkimainingeissa, ja kiskaiseekin vasurilla suorilta roikun joutsalaisten maaliin ajassa 29.05. Peli onkin taas tasan ja voitonavaimet jaossa.
Valitettavasti JoSePa on se joka ratkaisumaalin löytää. Moonilta hyökkäyspäässä oma prässi purkautuu ja JoSePan päätypelistä pallo maalille, siitä epäonninen kimmoke Iivosen kantapäästä omiin 3-4. Ärsyttävä takaosuma ja pahaan paikkaan, mutta näille nyt ei kauheasti voi tilanteessa mitään. AS Moonille kelpasi ottelusta vain ja ainoastaan 3pistettä, joten rohkeasti liivipelaaminen käyttöön. Tämänkin vastustaja osaa laadukkaasti puolustaa pois eikä tasoituspaikkaa varsinaisesti edes saada kehiteltyä. Lopussa kaksi räikeää pallonmenetystä omalla kenttäpuoliskolla ja JoSePa saa namutella kaksi viimeistä tyhjiin.

Pelin jälkeen rehdit onnittelut kovalle vastustajalle ja isot kiitokset runsaalle kotiyleisölle. Joukkueen kesken pieni palaveri kopissa ja katseet kohti seuraavia otteluita. Ensi lauantaina matkustetaankin derbyotteluun Tervareita vastaan, jossa tavoitteeina olisi katkaista rakkaan kilpakumppanin 8.ottelun voittoputki.
