Peli oli odotetun tiukka, kun Opa ja AS Moon kohtasivat Ouluhallin kirkkaalla kentällä. Peli lähti liikkeelle tasaisissa merkeissä. Moon onnistui hetkittäin myös hallitsemaan peliä, mutta vaarallisista tilanteista huolimatta viimeistelystä ei saatu aikaan tarvittuja maaleja.

Ajassa 11.39 Opa teki ottelun avausmaalin. Moonin tasoitusta jouduttiin odottamaan 3 minuuttia, kunnes Milla Seppälä hoiti pallon verkkoon. Ensimmäisen puoliajan loppupuolella Opa onnistui tekemään kaksi maalia. Opan parhaaksi pelaajaksi valittu Maria Ollila vastasi pelin vaarallisimmista vedoista, ja toinen puoliaika aloitettiin 1-3 asemasta.


Tauon jälkeen Moon onnistui vielä pääsemään peliin kiinni, kun Aada Lahti kavensi maalieroa ajassa 22.51. Opa onnistui kuitenkin omassa maalinteossaan vähän myöhemmin, ja kun tilanne oli 4-2 Opa lukittautui puolustusasemiin, joita Moon ei yrityksistä huolimatta onnistunut
murtamaan. Maria Ollila viimeisteli hattutemppunsa ja kannatteli oman joukkueen voittoon. Peli päättyy lopulta lukemin 4-2.


Tappiosta huolimatta Moonin peli-ilme oli hyvä ja kehityksen huomasi selvästi. Parhaana pelaajana palkittiin maalivahti Petra Nieminen, joka teki pelin aikana monta tärkeää torjuntaa, mutta suoritus oli joukkueelta kauttaaltaan hyvää työtä. Oli hienoa, että paikalla oli paljon Moonin kannattajia ja Opan naiset tekivätkin samalla oman yleisöennätyksensä. Katsojia oli
sunnuntaina 114.