AS Moon kohtasi sunnuntai-iltana Valkeakosken MAD MAX:in toisessa
liigakarsintaottelussa. Ottelun ensimmäinen puoliaika oli tasainen, mutta lopulta vastustaja
jätti pisteet kotiin selvällä 9-1 -voitolla.
Moon lähti haastamaan A-lohkon voittajan vaikeista lähtökohdista. Viikonloppuna pelattu
T18 SM-lopputurnaus vaati veronsa nuorista pelaajista useiden pelien ja loukkaantumisten
muodossa. Ensimmäisellä puoliajalla joukkue jaksoi haastaa fyysisen MAD MAX:in.
Kotijoukkue pääsi rokottamaan Moonia vain kahdesti, sillä Moonin parhaana palkittu
maalivahti Petra Nieminen oli maalinsuulla loistovireessä. Moonilla oli avausjaksolla omat
paikkansa tasoittaa ottelu. Yritys ei tuottanut tulosta ja tauolle lähdettäessä taululla oli
lukemat 2-0.
Toisella puoliajalla väsymys alkoi painaa Moonin pelaajissa. Moonin kapteeni Lotta Iivonen pääsi kaventamaan ottelun 4-1 -tilanteeseen. Tämän jälkeen ottelu oli kotijoukkueen hallintaa. MAD MAX:in parhaana palkittu kapteeni Sanna-Kaisa Rousku oli ottelussa pelipäällä tehden viisi maalia. Moonin harmiksi Nieminen ei pystynyt jatkamaan peliä maalinsuulla. Niemisen tilalle maaliin meni samana päivänä ensimmäistä kertaa maalissa pelannut Emilia Ervasti. Ervastin otteet maalissa osoittivat, että hänessä on kovasti potentiaalia myös maalivahdiksi. Toivoa sopii, että joukkue saa hänestä pysyvän varamaalivahdin.


Tappio ottelusta tarkoittaa, että Moonilla ei ole enää mahdollisuutta nousta Naisten
Futsal-Liigaan. Silti tulevana lauantaina kannattaa suunnata Raahen liikuntahallille, kun liiganousun varmistanut PU-62 vierailee Raahessa.

Samalla reissulla T18 ikäiset pelasivat la-su ikäluokkansa SM- turnauksessa ja muu joukkue oli mukana kannustamassa💪.