Lauantaina AS Moon pelasi todella jännittävän pelin Tarmoa vastaan Kälviällä. Viiden minuutin kohdalla Tarmo siirtyi 1-0 johtoon ja pian sen jälkeen siirtyi 2-0 johtoon. Kun peliä oltiin pelattu 12 minuuttia, teki Aada Lahti haastostaan kautensa avausmaalin, jolla AS Moon lähti kirimään takaa-ajoaan. Viiden minuutin kuluttua Lotta Iivonen hyvällä liikkeellä oman pään sivurajasta sai pallon haltuunsa ja haastoi vastustajia, jonka jälkeen pallo varmasti maalin perukoille. Puoliaika päättyi 2-2.

Toisella puoliajalla Aada Lahti teki jo toisen maalin, kun Roosalotta Hilli syöttää hienon poikittainen syötön, aikaa oli kulunut siinä vaiheessa 25 minuuttia. Kului vähän reilu minuutti ja Pauliina Koivisto laittaa lukemat 2-4 AS Moonille.

Alle minuutin päästä Tarmo tekee vastaiskun ja laittaa pallon maaliin, eikä kulu kauaakaan, kun Tarmo laittaa pelin tasoihin. Peliä pyöritetään pitkään tasoissa, kunnes vastustaja laittaa pallon maaliin ja tilanne on 5-4. 39 peli minuutilla maalivahti torjuu niin, ettei saa palloa haltuunsa ja Roosalotta Hilli laittaa irtopallon tolppien välistä sisään. Puolen minuutin päästä Pihla Raitanen iskee varmasti pallon maaliin ja peli on 5-6 Moonille. Vastustajan kova puolen minuutin yrittäminen ei tuottanut tulosta ja Mooni voitti pelin 5-6.
AS Moon jatkaa pelaamistaan ensi viikonloppuna (25.11) kotiottelussaan kello 13.00, jolloin vastaan asettuu tuttu FC Seinäjoki .
