Tulevana lauantaina AS Moon kohtaa kotonaan FC Seinäjoen. Seinäjoki on aloittanut kauden vahvasti ja on sarjassa toisena. Seinäjoki on voittanut kaikki kolme pelaamaansa ottelua. Moon lähtee kotipeliin kahden ottelun voittoputkessa.

Viime viikonloppuna Moon voitti Kälviällä Tarmon huikean trillerin jälkeen numeroin 5-6. Seinäjoen ja Tarmon välinen kamppailu päättyi Seinäjoen 3-4 -voittoon. Seinäjoki antaa Moonille kovan vastuksen, sillä viime kaudella Moonin ja Seinäjoen väliset pelit olivat vaiheikkaita vääntöjä. Kotonaan Moon onnistui nousemaan 0-3 -tappioasemasta 5-4 -voittoon. Peli oli tunnelmaltaan kauden parhaita ja samanlaista fiilistä kentällä ja sen ulkopuolella haetaan myös tulevana viikonloppuna.

Seinäjoella joukkueiden välisessä kohtaamisessa kotijoukkue veti pidemmän korren. Seinäjoen joukkueesta löytyy tällä kaudella Moonille tuttu pelaaja, sillä Moonissa pelannut Jessica Karjalainen edustaa nykyisin Seinäjokea. Joukkue lähtee otteluun odottavaisin tunnelmin. Seinäjokea vastaan Moon pääsee mittaamaan omaa tasoaan. Moonin täytyy esittää ehjä kokonaisuus, jos joukkue haluaa jättää kotiluolaan kolme pistettä lohkon yhtä ennakkosuosikkia vastaan.