Perjantai-iltana pelattu AS Moonin ja Limingan Pallokarhujen välinen ottelu päättyi Moonin 1-4 -voittoon. Ottelu alkoi Moonin kannalta suotuisasti, kun Aada Lahti rankaisi kotijoukkuetta ensimmäisessä vaihdossa. Esityön osumaan teki Moonin parhaana palkittu Roosalotta Hilli. Ensimmäinen puoliaika jatkui Lahden osuman jälkeen tasaisissa merkeissä. Moonin yritykset kilpistyivät maalivahti Iida Eskolan torjuntoihin. LiPK:n yritykset puolestaan viuhuivat pääasiassa Petra Niemisen vartioiman maalin ohi. Moon pääsi kasvattamaan johtoaan puoli minuuttia ennen tauon alkamista, kun Pihla Raitanen ohjasi pallon maaliin Isla Hirvosen vetämästä sivurajasta.

Toinen puoliaika oli ensimmäisen tavoin tunnusteleva. Molemmilla joukkueilla oli pallonhallintajaksoja. Moonin puolustus kesti kuitenkin yhtä takaiskua lukuun ottamatta, kun LiPK:n parhaana palkittu Senni Luukinen pääsi ilahduttamaan kotiyleisöä maalillaan. Moon ei osumasta lannistunut vaan jatkoi koko ottelun läpi jatkunutta hyvää otettaan. Ottelun ratkaisuhetket koettiin toisen puoliajan puolessa välissä. Nieminen teki maalillaan gamesaverin ja hetkeä myöhemmin Raitanen pääsi laukomaan pallon maaliin jälleen Hirvosen esityöstä. Muutaman minuutin päästä Hirvonen juhlisti hyvää otteluaan maalilla, joka syntyi koko kentän yhteispelistä.

LiPK yritti hakea kavennusta liivillä. Moonin puolustus kesti LiPK:n yritykset ja ottelu päättyi loppulukemiin 1-4. Moonin peli-ilme oli koko ottelun varma eikä suurempia vaaratilanteita syntynyt. Voitolla Moon jatkoi hyvin alkanutta kevätkierrosta.

Kolme pistettä 💪