AS Moon avaa kautensa miesten Futsal Ykkösen osalta lauantaina klo 14.00 Raahen Liikuntahallilla, kun vastaan astelee Pohjanmaan rannikolta FC Kiisto. Toissa kaudella Liigassakin pyörähtänyt FC Kiisto on ollut takuuvarma suorittaja Futsal Ykkösenkin sarjoissa kuluneet vuodet, ja tarjoaa Moonille heti kovan mittarin alkukauden osalta missä juuri nyt pelillisesti mennään.

Ei mietitä liikaa menneitä, mutta sallittakoon pieni kertaus kuitenkin tilastollisesti miten AS Moon ja FC Kiisto viime kaudella kohtasivat:

Kaudella 2023-24 molemmat hakivat vierasvoitot toisen kotiluolasta. Syyskierroksella AS Moon väänsi Kiistosta vähämiehisenäkin lopulta voiton 3-6 (2-3) numeroin, ottelussa jossa lopullinen ratkaisu nähtiin viimeisen minuutin aikana, jolloin Teemu Aittolan kahdella osumalla siirryttiin johtoon ja Atte Junnila viimeisteli vielä ansat Kiistolaisille ja dominoi itse tyhjiin maukkaan vierasvoiton.

Kevätkierroksen toiseksi viimeisellä ottelukierroksela FC Kiisto maksoi potut pottuina, ja väänsi jälleen tiukasta matsista 3-4 (2-3) vierasvoiton. Tästä ottelusta jäi mieleen Kiiston vahva ensimmäinen 10-minuuttinen, jolloin palloa kaiveltiin Moonin maalista jo kolme kertaa. Molemmissa otteluissa myös avausmaaleja ei ole toista minuuttia kauemmin tarvinnut odotella!

Viime kauden joukkueidensa kapteenit Lauri Karri ja Timi Knuutinen vääntävät varmasti myös tulevana lauantaina sata lasissa parketilla. (C) Irga Paulin

Lauantain ottelua voidaan jo tätäkin taustaa peilaten ennakoida varmasti klassiseksi ”maalin peliksi” jos yhtään historia toistaa itseään. Kiiston kokoonpanossa on laajasti kokemusta varsinkin alakerrassa (Toni Pylkkänen, Ilari Antila) mutta myös nuorempaa sähäkkyyttä hyökkäyspäässä. Nostetaan tällä kertaa raahelaisyleisölle seipään nokkaan tarkkailtavaksi nro 15 – Topi Nisula. Pohjoisen poikana (Kemi/Tornio) Nisula on vakiinnuttanut viime vuosina paikkansa myös vaasalaisessa palloilussa futiksen & futsalin osalta. Viime kaudella heilahti hyvät 16+7 tehot, ollensa joukkueen paras maalintekijä. Kesällä on futiksessakin maalintekoa harjoiteltu joten lapikas on varmaan lämpimänä kauden kynnyksellä.

AS Moonin osalta valmistautuminen kauden aloitukseen on edennyt lähes suunnitelmien mukaan. Harjoitusten osalta menoa ja meininkiä on saatu luotua halutulla tavalla ja pelaajamäärä&sen sitoutuminen treeneihin on ollut 5/5. Harjoitusotteluissa ei ollut tarkoitus pelata Liigan kärkijengejä vastaan ihan näin monesti, mutta erinäisistä syistä johtuen ”meidän tasoisia” divarijengejä ei liiemmin harjoituskohtaamisiin saatu. Näin ollen laajemman hyökkäyspelaamisen ja pallonhallinnan speksit ovat ymmärrettävästi vielä varmasti napsun hakusessa, joita kovasti koitetaan treenata ennen lauantaita askel kerrallaan kuntoon. Torstain pelaajapalaverissa käytyjen keskustelujen jälkeen AS Moonin tavoite ensi kaudelle on kuitenkin selkeä: jokainen peli voitetaan jos parhaampaan kyetään. Kova haaste on sarja jälleen kaikille joukkueille, ja peli kerrallaan on vain klassisesti edettävä.

Lauantain otteluun AS Moon ei täysin terveillä papereilla pääse pelaajiston suhteen. Pieniä sairasteluja ja kolhuja on parin viime vk aikana ilmaantunut, joista onneksi osa on jo toipunut pelikunnon tasolle. Lauantaina kokoonpanosta joka tapauksessa ovat vielä pois Kai Paakkari, Juho Heiskanen, Samu Pyhäluoto ja Nico Mäki. Mutta onneksi laajuutta on ringissä! Koko Oulu-invaasion kopla ja AS Moonin tärkeät kivijalat (Aittola, Knuutinen esimerkiksi) on pelikunnossa ja raahelaisyleisö pääsee kunnolla näkemään uudistuneen AS Moonin miehistön.

Kova ottelu siis tiedossa lauantaina klo 14.00, Ravintola BluesMoonin otteluisännöimässä sarja-avauksessa. Toivotaan runsasta tukea katsomoon ja pamautetaan Futsal-Season 24-25 rytinällä liikkeelle! Samalla toivotetaan kaikille kanssakilpailijoille mieleenpainuvaa, raikasta & terveellistä futsal-kautta 2024-2025. Paras jengi voittakoon!